Apua lainsäädännöstä

Sisäilmakodittomuuteen liittyvästä lainsäädännöstä on tähän kerätty tärkeimmät. Olennaisimmat sisäilmakodittomalle ovat tuoreet sosiaalihuoltolaki (2014) soveltamisohjeineen (2017) sekä YK:n vammaissopimus (2016). Olen korostanut teksteistä erityisen merkittävät kohdat nopean löytämisen helpottamiseksi. Tarkemmin lakiteksteihin pääset tutustumaan otsikoiden linkeistä. Paras tapa varmistaa oikeuksiesi toteutuminen on edistää niitä itse aktiivisesti, ja lainsäädäntöön perustuvien oikeuksien tunteminen on  sisäilmakodittomallekin korvaamaton apu. Kun puhut sosiaaliviranomaisen kanssa samaa kieltä, asiat järjestyvät helpommin. 🙂

Sosiaalihuoltolaki ja sen soveltamisohje 7/2017

11 § Tuen tarpeet

Sosiaalipalveluja on järjestettävä:

  1. tueksi jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen
  2. asumiseen liittyvään tuen tarpeeseen
  3. taloudellisen tuen tarpeeseen
  4. sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi
  5. lähisuhde- ja perheväkivallasta sekä muusta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta aiheutuvaan tuen tarpeeseen
  6. äkillisiin kriisitilanteisiin liittyvään tuen tarpeeseen
  7. lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin tukemiseksi
  8. päihteiden ongelmakäytöstä, mielenterveysongelmasta sekä muusta sairaudesta, vammasta tai ikääntymisestä aiheutuvaan tuen tarpeeseen
  9. muuhun fyysiseen, psyykkiseen, sosiaaliseen tai kognitiiviseen toimintakykyyn liittyvään tuen tarpeeseen
  10.  tuen tarpeessa olevien henkilöiden omaisten ja läheisten tukemiseksi.

… Keskeistä lain soveltamisen kannalta on se, että tarvemäärittely ohjaa asiakaslähtöiseen työskentelyyn, jossa keskiössä on asiakas omine tarpeineen, ei palvelujärjestelmä, johon asiakkaan tulisi sopeutua. … Jokaiseen tarpeeseen on mahdollista vastata usealla eri palvelulla, eikä tarpeeseen voida jättää vastaamatta sillä perusteella, ettei asiakas sovellu tiettyyn kunnassa tarjolla olevaan palveluun tai palvelua ei ole saatavilla. Asiakkaita ei voida myöskään ilman laissa olevaa perustetta kokonaan rajata tietyn palvelun ulkopuolelle, jos heillä on tuen tarvetta.

Asumisen järjestämiseen liittyvällä tuen tarpeella tarkoitetaan tilanteita, joissa henkilöltä puuttuu asunto tai hän on vaarassa menettää sen, taikka hän ei pysty asumaan asunnossaan tai hänen asuinoloissaan on merkittäviä puutteita. Sosiaalihuollon tukea tarvitaan, jos henkilö ei kykene itse tai asumisen järjestämiseen ensisijassa velvollisten asuntoviranomaisten tuella järjestämään itselleen kohtuullisia asuinoloja tai korjaamaan asuinoloissaan olevia puutteita.

Ikääntymisestä tai vammautumisesta johtuva toimintakyvyn heikkeneminen voi aiheuttaa sen, että henkilö ei kykene asumaan asunnossaan, vaikka asunto lähtökohtaisesti olisi sovelias normaaliin asumiseen. … Tuen tarve asumisen järjestämiseen voi liittyä myös tilanteeseen, jossa henkilön asunto ei terveydellisistä tai turvallisuuteen liittyvistä syistä johtuen sovellu asumiseen.

Sosiaalihuollon vastuu asumisen järjestämisessä on pykälässä tarkoitettu viimesijaiseksi siten, että henkilöllä itsellään on ensisijainen vastuu asumisensa järjestämisestä. …

12 § Välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaaminen

Jokaisella kunnassa oleskelevalla henkilöllä on oikeus saada kiireellisessä tapauksessa yksilölliseen tarpeeseensa perustuvat sosiaalipalvelut siten, ettei hänen oikeutensa välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon vaarannu. Muussa kuin kiireellisessä tapauksessa henkilöllä on oikeus saada riittävät sosiaalihuollon palvelut kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitetulta kotikunnaltaan tai siltä kuntayhtymältä, johon kotikunta kuuluu, ellei muualla laissa toisin säädetä.

Sosiaalihuollon järjestämisen henkilöllisestä soveltamisalasta säädetään 57 §:ssä. Toimeentulotuen myöntämisestä säädetään erikseen toimeentulotuesta annetussa laissa (1412/1997).

Perustuslain 19§:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Tukeen kuuluvat esimerkiksi terveyden ja elinkyvyn säilyttämisen kannalta välttämättömän ravinnon ja asunnon järjestäminen. Jokaiselle ihmiselle kuuluva oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon on viimesijainen vähimmäissuoja, joka yhteiskunnan on kaikissa olosuhteissa taattava. Säännös edellyttää paitsi sosiaaliturvan myös ihmisarvoisen elämän edellytykset turvaavien palvelujen järjestämistä.    …esimerkiksi mahdollisuuden sellaiseen asumiseen, joka on edellytyksenä henkilön terveyden ja elinkyvyn säilymiselle…

Ylläolevat säädökset ja ohjeet liittyvät olennaisesti mm. Perustuslain 6§:ään (yhdenvertaisuus) sekä 19§:ään (oikeus sosiaaliturvaan).

YK:n vammaissopimus  & Hallituksen esitys 284/2014

Suomi ratifioi YK.n vammaissopimuksen 6/2016. Hallituksen esityksestä sen ratifioimiseksi (2014) saa hyvää kuvaa siitä, miten Suomessa sopimusta ja erityisesti sen uutta vammaisuuden määritelmää on tulkittu. Käytännössä vammaisuus määritellään toimintarajoitteeksi, minkä käsitteen sisään myös sisäilmakodittomien terveydentilan tuomat rajoitteet usein kuuluvat. Vammaissopimus takaa vammaisille samat perus- ja ihmisoikeudet kuin vammattomillekin, sisältäen mm. asumiseen ja toimintakyvyn tukemiseen liittyviä keskeisiä seikkoja, joihin kannattaa tarkemmin tutustua erityisesti sopimuksen kohdissa 9§ (esteettömyys ja saavutettavuus) ja 19§ (eläminen itsenäisesti ja osallisuus yhteisössä).

Vammaisfoorumista saamani suullisen tulkintaohjeen mukaan vammaisuus/toimintarajoite tulee edelleenkin olla lääkärin toteama, mutta se ei edellytä tiettyä diagnoosia. Esim. diabetes ei automaattisesti ole vamma/toimintarajoite, mutta sokeuteen johtanut diabetes on. Samoin astma ei automaattisesti ole vamma/toimintarajoite, mutta pakkasella liikkumisen estävä vaikeahoitoinen astma on, minkä lääkärikin voi todentaa. Käytännössä oikean asiantuntemuksen omaavan lääkärin löytäminen onkin ilmeisesti avainasemassa sisäilma- ja ympäristösairaan toimintarajoitetta määriteltäessä. Missään tapauksessa toimintarajoitetta ei voida sulkea pois vain siksi, ettei astman tai ympäristöherkkyyden diagnoosikoodi anna automaattisesti vammaisstatusta 🙂  Hallituksen esityksessä vammaisuutta määritellään seuraavasti (1. artikla):

… Artiklan 2 kohta sisältää kuvauksen siitä, mitä tässä yhteydessä luetaan vammaisuuden käsitteen piiriin. Kohdan mukaan vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne henkilöt, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka voi vuorovaikutuksesta erilaisten esteiden kanssa estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa. …

Yleissopimuksen tarkoituksena on ollut kattaa vammaisuuden käsite mahdollisimman laajalti sekä ottaa huomioon mahdolliset yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset. Tarkoituksena ei ole ollut rajata pois minkäänlaista vammaisuutta yleissopimuksen soveltamisen ulkopuolelle, ellei tästä ole yleissopimuksessa nimenomaisia määräyksiä. Tästä syystä yleissopimuksen artiklassa on lähinnä kuvaus siitä, mitä henkilöryhmää yleissopimuksella on tarkoitettu katettavan.

Yleissopimuksen sanamuoto sallii sopimusta tulkittavan siten, että vammaisilla henkilöillä tarkoitetaan muitakin kuin pitkäaikaisesti vammautuneita. Yleissopimuksessa tarkoitettuja vammaisia henkilöitä voivat olla myös henkilöt, joilla on kestoltaan pitkäaikainen toimintarajoite, jonka vaikeusaste voi vaihdella huomattavasti. Sopimuksen piirissä voidaan katsoa olevan muun muassa kehitysvammaiset, mielenterveyskuntoutujat, muistisairaat ja ryhmät, joiden toimintarajoite syntyy neurologisesta toimintarajoitteesta.

On kuitenkin huomattava, että vammaisuuden kuvaamisen lähtökohtana on oltava henkilön suhde ympäröivään yhteiskuntaan eikä lääketieteellinen diagnoosipohjainen määrittely. Vammaisuuden käsite ei ole myöskään muuttumaton.

Yleissopimuksen lähtökohta korostaa vammaisuuden olevan kehittyvä käsite ja seurausta sellaisesta vuorovaikutuksesta vammaisten henkilöiden ja asenteista ja ympäristöstä johtuvien esteiden välillä, joka estää näiden henkilöiden täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisen yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa.

Lisää neuvoja sopimuksen hyödyntämiseen omassa elämässäsi saat mm. Invalidiliiton Vammaissopimus käyttöön! -käsikirjasta.

 

Lisäys 18.9.2017: Kynnys ry:n lakimies Mika Välimaa antoi ystävällisesti oikeuden julkaista seuraavan kannanottonsa sisäilmasta vammautuneiden kuulumisesta uuden vammaismääritelmän piiriin:

Vammaissopimuksen mukaan vammaisuus on kehittyvä käsite. Vammaisuus tavallaan aktivoituu, kun henkilö, jolla on vamma/vammauttava sairaus kohtaa ympäristönsä esteistä tai asenteista johtuvan tilanteen, joka estää hänen täysimääräisen osallistumisensa yhteiskuntaan. Mielestäni sisäilmasairauksilla (esim. astma, yliherkkyydet) voi hyvinkin olla vammauttava vaikutus ja näin ollen tällaisista sairauksista kärsivä henkilö voi kuulua vammaissopimuksen vammaiskäsitteen alaan. Erityisesti yllä mainittu vammaisuuden aktivoituminen sisäilmasairailla tapahtuu suhteessa asumiseen ja asuntoon, toki muissakin tilanteissa.

Kiireellisessä tilanteessa sosiaalihuollon on turvattava välttämätön toimeentulo ja huolenpito ja tällä perusteella on järjestettävä ainakin väliaikaisesti sellainen asuminen, että henkilön terveys ja elämä ei ole vaarassa. Sosiaalihuollolla ei ole niinkään velvollisuutta järjestää vakituista asuntoa, mutta sen tulee toimia asian edistämiseksi esim. yhteistyössä asunto- ym. viranomaisten kanssa. Tämä velvoite on sosiaalihuollolla varsinkin silloin, kun asiakkaalla on vamman tai sairauden vuoksi erityinen tarve tietynlaiset edellytykset omaavalle asunnolle.”