- ”Ei sisäilmakodittomia ole ainakaan meidän kunnassa.”
- ”Meillä kyllä jokainen on saatu majoitettua.”
- ”Sisäilmakodittomuuden on oltava hyvin marginaalinen ilmiö, kyllä se muuten näkyisi meidän palvelujärjestelmässämme.”
- ”Minä, puolisoni ja kolme lastamme olemme asuneet kesän ulkona.”
- ”Meidän perhe on asunut kaksi vuotta teltassa.”
- ”Olen ollut sisäilmasairauteni vuoksi asunnoton jo kohta 10 vuotta.”
- ”Tunnen kymmeniä sisäilmakodittomia, tuhansia sisäilmasairaita.”
Yllä olevat lauseet olen itse kuullut toisaalta viranomaisilta, toisaalta sisäilmakodittomilta. Käsitykset sisäilmasairauden tähden asunnottomien ja asunto-ongelmaisten määristä tuntuvat eroavan toisistaan kuin yö päivästä. Siihen lienee monta syytä, joten tarkastellaanpa niitä hieman.
ASUNNOTTOMUUDEN MÄÄRITTELY
Lyhyesti määriteltynä asunnoton on henkilö, jolla ei ole omaa asuntoa (vuokra- tai omistusasuntoa). Kuitenkin tarkkaa rajausta sille, kuka on asunnoton hankaloittaa se, että asunnottomien tilanne vaihtelee suuresti. Pahimmillaan asunnottomaksi jäänyt joutuu viettämään yönsä kadulla, mutta yleisempää on asuminen tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona.
Yllä oleva on oivalta Asunto ensin -sivustolta, jolla kuvataan myös seuraavat kaksi asunnottomuusluokitusta. ARA:n (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus) asunnottomuustilastoinnissa on käytössä viisi luokkaa:
- ulkona porrashuoneissa, ensisuojissa yms.
- asuntoloissa, majoitusliikkeissä asuvat
- erilaisissa laitoksissa asuvat
- vapautuvat vangit, joilla ei ole asuntoa tiedossa
- tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona asuvat
FEANTSAn (Euroopan asunnottomuustoimijoiden kattojärjestö) luokittelu huomioi asunnottomien tilanteita hieman eri tavoin: kadulla nukkuvat, ensisuojissa yöpyvät, asumispalveluita käyttävät (asuntola, tilapäismajoitus), naisten turvakodeissa asuvat,maahanmuuttajien majoituksessa asuvat, laitoksista vapautuvat. Lisäksi FEANTSA huomioi myös asunnottomuusuhan alla elävät sekä puutteellisissa asuinolosuhteissa elävät.
Edellisistä sinänsä ansiokkaista asunnottomuuden määrittelyistä käy ilmi tärkeä syy sille, miksi sotepalvelujärjestelmän näkökulmasta sisäilmakodittomuutta ”ei ole”. Asunnottomuutena yleensä pidetään tilaa, jossa asuntoa ei yksinkertaisesti ole. Sen sijaan käytännössä ei asumiseen riitä pelkkä asunnon olemassa olo – sen on oltava myös käyttäjälleen asumiskelpoinen. Sisäilmakodittomalla voi virallisesti olla nimissään useitakin asuntoja, esimerkiksi se ensimmäinen läpimätä hometalo, sitten se upouusi evakkorivitalo, jonka betonilattiasta melkein sukat kastuu, ja sitten se kerrostalo, jonka ikkunasta paistaa sisään kännykkätukiasema… Kolmen itselleen asuinkelvottoman/esteellisen asunnon omistaja voi siis nukkua teltassa lumituiskussa. Eikä asunnon sopivuus koske vain sisäilmasairaita, sillä sähköpyörätuolin käyttäjääkään ei auta yhtään omistaa kahdeksankerroksisen hissittömän kerrostalon ylin asunto. Hän ei pääse sinne. Asunnottomuuden yleisiin määrittelyihin olisikin syytä lisätä maininta asunnon vähimmäisestä sopivuudesta käyttäjälleen.
Sekä ARAn että FEANTSAN luokitukset ovat sisäilmakodittoman näkökulmasta ontuvia, ja siksi niiden pohjalta luodut tilastot eivät kerrokaan asunnottomien oikeita määriä kuin vain tietyiltä osin. Luokitusten asunnottomat voidaan jakaa taivasalla nukkujiin, tuttavilla majoittujiin ja yhteiskunnan majoittamiin. Sisäilmakodittoman tilanne on monimutkaisempi, mutta melko varmasti se ei sisällä yhtään yhteiskunnan tarjoamaa majoitusvaihtoehtoa. Sanotaanpa asia nyt suoraan: Sisäilmakoditon EI VOI nukkua sisäilmaesteellisissä porrashuoneissa, ensisuojissa, asuntoloissa, majoitusliikkeissä, laitoksissa – edes vankiloissa – tai tuttavien taloissa. Hän ei edes voi nukkua sisäilmaesteellisessä lehtiroskiksessa – hän saattaa menehtyä esim painomusteen aiheuttamaan astmakohtaukseen. Lievemmin sairaat saattavat löytää sopivan majapaikan palvelujärjestelmästä, mutta heistä harvempi sitä edes tarvitsee. Vakavammin sisäilmasta invalidisoituneille ei yksinkertaisesti ole yhteiskunnan tai yksityissektorin tuottamia sisäilmaesteettömiä suojia. Myös tuttujen ja sukulaisten luona asuminen saattaa osoittautua tuiki mahdottomaksi tai on mahdollista usein vain siksi, että asunnon omistaja on kultainen ja joustaa käsittämättömät määrät, että hänen pitkäaikainen vieraansa saisi suojaa tuiskulta. Tällaista joustoa harvoin löytyy asunnottomille tarkoitetuista yhteiskunnallisista asumispalveluista ja laitoksista.
FEANTSA huomioi upeasti puutteellisissa asuinolosuhteissa elävät sekä asunnottomuusuhan alla olevat. Tämä kuulostaa tutulta myös monista sellaisita sisäilmasairasta, jotka eivät koskaa ole kokeneet varsinaista asunnottomuutta. Luokituksessa olisi syytä kuitenkin myös olla maininta siitä, että puutteelliset asuin-/evakko-olot voivat pakottaa ihmisen lähtemään sisäilmapakolaiseksi ulkomaille.
TARPEEN JA PALVELUN KOHTAAMATTOMUUS
Jos olet jäänyt asunnottomaksi tai sinua uhkaa asunnottomuus, saat apua ottamalla yhteyttä oman kuntasi sosiaalitoimeen ja järjestämällä aika sosiaalityöntekijälle.
Kumpa tuo olisikin noin helppoa. Itse olen toiminut tuon ohjeen mukaan ja aion vastakin toimia. Ensimmäisellä kerralla seurakset olivat olemattomia, ehkä kuitenkin enemmän negatiivisia. Toisella kertaa ei tapahtunut mitään. En kuulunut aikuissosiaalityön kohderyhmään. En ollut alkoholisti, psykoosissa, rikollinen, lapsi, vanhus, kehitysvammainen – enkä edes romanialainen kerjäläinen… Oletan myös, ettei palvelujärjestelmässä siirtynyt tietoa eteenpäin siitä, että taas yksi sisäilmakoditon tarvitsisi kotia. Ei siirtynyt, koska asia ”ei kuulu kenellekään”, ei ollut valmista lokeroa, valmista toimintaohjetta. Kolmas kerta toden sanoo…. Jos ei ole virallisia lokeroita ja toimintaohjeita niin tehdään sellaiset!
Ai niin, voihan sitä ryhtyä virallisesti asunnottomaksi asunnottomien lokeroon. Sinne asunnottomuustilastoonhan pääsee helposti ilmoittautumalla Poste Restanteen. Eri asia sitten mitä hyötyä siitä on – kokeilin kerran testimielessä, ja miinukselle jäi. Turhan hankalaa. Entä jos haluaisi saada postinsa, esimerkiksi ammatinharjoittamiseen liittyvät dokumentit, suoraan omaan evakko-osoitteeseensa? Tai saada sellaiset sotepalvelut, joiden saaminen käytännössä edellyttää katuosoitetta? Ei, useimmat meistä vain valitsevat vapaaehtoisesti piiloasunnottomuuden. Piiloasunnoton ei ole yhtään vähemmän asunnoton. Olisi siis syytä luoda tapa tilastoida myös piiloasunnottomuutta!
Asunnottomille on monenlaisia palveluita, joihin pääsee vain juuri oikeaan lokeroon kuuluvat henkilöt. Kehitysvammainen saa asunnon, koska on kehitysvammainen. Narkomaneille on omat palvelunsa, mielisairaalasta ja vankilasta kotoutuville omansa. Sodassa asunnottomaksi joutunut pääsee turvapaikan hakijana suojaan, mutta sisäilmasairas taapero, isoäiti ja entinen uraohjus jäävät täysin tyhjän päälle. Emme kuulu joukkoon. Joten.. tehdään joukko! 🙂
Joko alkaa kirkastua, miksi viralliset käsitykset ja todellisuus eivät kohtaa? Sellaista on epätäydellinen maailma. Ei jäädä itkemään vaan tehdään paremmat tilastot ja paremmat palvelut. Ja kaikille kodit 🙂
LISÄYS 27.8.2017: Olen saanut selville, että piiloasunnottomuutta ei lainsäädännöllisesti ole olemassa ja että lähin lain tuntema termi on ilmeisesti Rekisterimerkintärikos (Rikoslaki 16 luku 7§). Kerron asiasta lisää, kun saan tarkempaa tietoa (ks. Onko asunnottomuus rikos?), mutta jo tässä vaiheessa voin todeta, että rekisterimerkintärikokseen ovat ilmeisesti syyllistyneitä (yleensä kai tahattomasti) useat sisäilmaongelmien vuoksi kodistaan pois joutuneet sekä monet muut eri syistä piiloasunnottomat! Tämä taas johtuu osaltaan mm. ristiriitaisista viranomaisohjeista sekä ongelmista mm. sotepalveluiden saannissa. Mikä puolestaan johtunee pitkälti siitä, ettei lakeja tehdessä ole osattu riittävästi huomioida eri syistä asunnottomiksi joutuneita… Missään tapauksessa ei ole oikein, jos esim. astman vuoksi asunnoton joutuu tekemään rikoksen päästäkseen astmalääkäriin. Tämä täytyykin nyt selvittää perusteellisesti! 🙂