Miksi sisäilmakoditon ei löydä asuntoa?

”Ei kai Suomen rakennuskanta mitenkään voi olla niin huono, ettei täältä löytyisi hurjaa määrää terveellisiä taloja?”

Vastaan kysymykseen oman kokemukseni pohjalta.  Huom! Jos olet vastikää ryhtynyt asuntoa etsimään ja olet helposti masentuvaa sorttia, sinun ei ehkä kannata lukea seuraavaa tekstiä. En halua aiheuttaa sinulle ylimääräistä, ehkä turhaa, huolta 🙂

Olen tarkistanut tuhansia asuntoja, tai pikemminkin satoja tuhansia, sillä olen edennyt kokonaisuudesta kohti yksityiskohtia (sen perinteisen ”hei toi ois kiva” -etsimistavan lisäksi). Olen tiimini kanssa käynyt läpi kaksi Suomen suurimpiin kuuluvaa kaupunkia systemaattisesti kartoin, sähkömittarein ja kosteusmittarein varustettuna sekä satunnaisesti joukon pienemmillä paikkakunnilla sijaitsevia taloja. Tässä omat havaintoni yksinkertaistettuna taulukkona.

En ole taulukossa huomioinut kaikkia esteellisyyteen vaikuttavia seikkoja (kuten voimalinjoja ja jätteenpolttolaitoksia) enkä toisaalta väitä, etteikö poikkeuksia olisi — talon kuntohan riippuu siitä, miten se on tehty ja miten sitä on ylläpidetty. Yleiskuvaa tilanteesta taulukko kuitenkin antaa.

Kuten taulukosta helposti havaitsee, suurin asunnottomuuden syy on raha. Halvin asumismuoto on kerrostalo, joka on myös useimmilla kriteereillä mitattuna asumismuodoista yleensä sisäilmaesteellisin. (Rakastin itsekin asua pienkerrostalossa, mutta se ei muuta asuntomarkkinoiden yleistilannetta.)

Mikäli henkilö on vaikeasti herkistynyt homeille, rakennusmateriaalipäästöille ja sähkömagneettiselle säteilylle, on epätodennäköisintä, että hän löytää asunnon kerrostalosta, vaikka kuinka nauttisi kerrostaloelämästä. Mikäli huolena on lähinnä homeet, monet uudet kerrostalot sopivat mainiosti.

Omakotiasuminen on selvästi sisäilmaesteettömin vaihtoehto ja myös se, mihin työkyvyttömällä asunnottomalla ei useimmiten ole rahaa. Tilanne on samankaltainen kuin useilla muillakin vammais- ja sairausryhmillä — paitsi että heille yhteiskunta järjestää esteetöntä asumista.

Rivitalot vaikuttaisivat olevan lupaava kohtuuhintaisempi vaihtoehto, mutta valitettavasti rivitalo voi olla yhtä esteellinen kuin kerrostalokin. Rivitalon huonompi puoli on se, että alapohja- ja yläpohjavaurio vaikuttaa asuntoon välittömästi. Niissä kuten omakotitaloissakin on kuitenkin kerrostaloasumista enemmän joustonvaraa.

Näistä asuntomarkkinoiden ongelmista  johtuen olen lopettanut aktiivisen asunnon etsimisen ja siirtynyt sisäilmaesteettömän uudisrakentamisen puolestapuhujaksi 🙂